Mulla oli ajatuksena koota tänne lyhyt yhteenveto viime vuodesta. Mutta jostain syystä kirjoittaminen on nyt todella vaikeeta. Mun ajatukset on selkeitä, mutta niitä on vaikea saada kirjoitettua järkevästi. Ehkä se johtuu siitä, että niin paljon on tapahtunut vuoden 2016 aikana. Niin paljon muistoja, ajatuksia ja tunteita liitttyy tähän vuoteen, ettei yksi blogiteksti riitä niiden läpikäymiseen.
Yksi asia on kuitenkin selvää: mulle vuosi 2016 oli ikimuistoinen, ihmeellinen ja paras. Mä tiesin, että vuodesta 2016 tulee hyvä, mutta tällaisesta vuodesta mä en osannut edes haaveilla.
"Thanks for the memories"
Miten paljon mä ehdinkään näkemään ja kokemaan vuoden aikana. Vuoden 2016 aikana mä opin paljon itsestäni sekä ympärillä olevasta maailmasta. Sain tutustua mahtaviin ihmisiin ja nähdä upeita paikkoja. Niin paljon unohtumattomia hetkiä mahtui vuoteen 2016.
"Life is not measured by the moments you breath but with moments that took your breath away"
Uusien tuttavuuksien lisäksi mä olen niin kiitollinen mun perheestä ja ystävistä Suomessa. Tänä vuonna se viimeistään todistettiin, että ne on ja pysyy. Vaikka mua ei paljon olekaan kotona tänä vuonna näkynyt, niin mun perhe ja ystävät on pysyneet mun rinnalla koko tän ajan. Ja ne jotka ei ole olleet mun mukana tänä vuonna, niitä en tule tarvitsemaan myöskään tulevaisuudessa.
"True friendship isn´t about being inseparable, it´s about being separated & nothing changes"
Vasta vuoden lopussa mä oikeastaan ymmärsin, mikä teki mun vuodesta 2016 parhaan: vapaus. Ensimmäistä kertaa elämässäni mä olin vapaa tekemään mitä vaan! Se on ihan mahtava fiilis! Alicanteen lähtiessäni mulla oli koko loppuvuoden suunnitelmat selvillä, mutta Alicantessa mä ymmärsin, ettei elämän aina tarvitse mennä suunnitelmien mukaan. Alicantessa mä olin vapaa, ja mä nautin siitä ihan täysillä. Mietin, että ehkä mä voisinkin jatkaa tällaista elämää vähän pidempäänkin. Tarvittiin vaan hieman avarakatseisuutta ja hyvää tuuria, ja pian mä jo luovuin kaikista suuunnitemistani ja päätin muuttaa Brysseliin. Täälläkin mä olen vapaa. Kun siihen kerran tottuu, ei oikein muuta osaakkaan kaivata. Mä voin tehdä mitä haluan, eikä mun tarvitse sen enempää miettiä miten mun päätökset vaikuttaa muihin ihmisiin. Mä olen aina ennen tykännyt suunnitella kaiken etukäteen mahdollisimman pitkälle, mutta tämän vuoden aikana mä olen huomannut, että spontaanimpi elämätyyli voi välillä olla aika paljon mielenkiintoisempaa.
"You don´t always need a plan. Sometimes you just need to breathe. trust. let go. and see what happens."
"The greater your storm, the brighter your rainbow"'
"You will never be completely at home again, because part of your heart will always be elsewhere. That is the price you pay for the richness of loving and knowing people in more than one place"
--------------------------------
Mielessäni mä jaan mun vuoden 2016 kolmeen eri osaan: alkuvuosi Alicantessa, kesä Suomessa ja loppuvuosi Brysselissä. Näistä ehdottomasti Alicante oli ikimuistoisin.
Sinne mulla on vieläkin välillä ikävä. Palmupuut, valkoiset hiekkarannat ja kuuma aurinko. Alicante oli todellakin the place to be. Elämä siellä oli niin erilaista, arki ja rutiinitkin olivat aivan omanlaisiaan. Päivät vietettiin rantsulla. Ehkä ainut kerta elämässä, kun mulla ja mun ystävillä oli oma "spotti" rannalla. Jos tiesit että joku on rantsulla, ei tarvinnut kysyä tarkempaa sijaintia koska meidän porukan löysi aina samasta kohtaa rantaa. Yliopistolla välitunnit käytettiin ulkona aurinkoa ottaen. Tiistaisin art direction -tuntien jälkeen Tina tuli yleensä kysymään, lähdetäänkö illalla Havanaan pelaamaan beerpongia, ja vastaus oli melkeinpä aina kyllä. Keskiviikkoisin ja sunnuntaisin käytiin usein syömässä 100 Montaditoksessa euron päivillä. Melkeinpä aina joku oli valmis lähtemään lasillisille rannalle tai keskustaan.
Mutta eihän Alicante olis ollut mitään ilman niitä ihmisiä siellä. Meidän Alicante chicas oli aivan huippuporukka ja oon iloinen että sain viettää vaihtoni just näiden ihmisten kanssa. Alicante chicas eli Tina, Marine, Sini, Riika ja minä. Tina, jonka Reetta sanoi olevan mun saksalainen sielunsisko, oli aina valmis kaikkiin hullutuksiin mitä yhdessä keksittiin, ja varmaa bileseuraa tiistaista lauantaihin. Marine, jonka sydän on täyttä kultaa ja joka teki töitä ihan hullun lailla mutta silti löysi aikaa ainaa myös meille. Sini, joka oli mun tuki ja turva ensimmäisestä päivästä lähtien. Sinin ansiosta vaihtoon lähteminen tuntui hyvältä alusta asti. Ja Riika, meidän varaäiti Alicantessa, huolehti musta myös silloin kun mä en itse tiennyt että pitäis jostakin asiasta huolehtia. Yhdessä me jaettiin ilot ja surut, ja tehtiin meidän erasmus-vaihdosta ikimuistoinen.
Meidän ydinporukan lisäksi jäin tietenkin kaipaamaan monia muitakin ihmisiä. Ingan kanssa keksittiin milloin mitäkin kivaa tekemistä, otettiin aurinkoa, shoppailtiin ja biletettiin. Casanovan energisyys oli jotain, mikä sai aina hyvälle tuulelle. Mä en ehkä koskaan tuu unohtamaan sitä, miten innoissaan se oli uudesta banaani-uimapuvustaan! Ihan käsittämätöntä, miten paljon yksi pieni ihminen voi levittää ympärilleen iloa ja energiaa. Rosaliinan kanssa käytiin pelaamassa futista silloin tällöin. Liettualainen prinssimme Vito oli aina ilo silmälle, kun sen bongasi rantakadulla super-ruskettuneena fillaroimassa ilman paitaa. Irinan ja Mashan uusimmista tempauksista riitti aina puhuttavaa. Mun kämppiksetkin oli usein ihan mukavia.
Myöskin ne viikot, jotka mä san viettää Alicantessa mun perheen ja Suomi-ystävien kanssa, olivat kultaakin kalliimpia. Kiitos kaikille, jotka jaksoitte nähdä sen vaivan ja tulitte moikkaamaan mua Espanjaan. Kiitos äiti, Asta, Tomppa, Marjo, Jaana, Tuula, Maiju, Reetta ja Mira.
Ja vielä viimeisenä Alicantessa kuvioihin tuli se lentäjä, jonka kanssa mä sain viettää ehkä parhaat viikkoni Alicantessa. Hetkessä siitä tuli ihminen, joka teki lähtemisestä vielä entistä vaikeampaa. Me ymmärrettiin toisiamme, ja kaikki se aika joka vietettiin yhdessä oli ihan mahtavaa.Siinä oli jotain erityistä, ja me molemmat tiedettiin se. Mä en tuu ikinä unohtamaan sitä kun hetkeä kun sanottiin hyvästit. D näytti komealta siinä lentäjän univormussaan. Se lähti lentokentälle ja mä jäin bussipysäkille odottamaan bussia keskustaan. Istuin bussipysäkillä, katsoin sen loittonevaa selkää ja silloin mietin nähdäänköhän me enää koskaan. Ei nähty.
Näytin kesällä Lindexin tytöille valokuvia Alicantesta, ja Sunna sanoi niitä kuvia katsellessaan, että mun silmistä näkee miten onnellinen mä olin. Se on varmaan ihan totta. Mä olin silloin todella onnellinen, ja niissä valokuvissa ei pelkästään mun suu hymyile, vaan mä näytän muutenkin onnelliselta.
"Palm trees. Ocean breeze. Salty air. Sunkissed hair. Endless summer. Take me there"
"It´s hard to forget someone who gave you so much to remember"
Juhannuksena oli aika palata kotiin. Äiti, Tomppa ja Asta oli mua lentokentällä vastassa, ja ensimmäinen pysäkki kotimatkalla oli tietenkin Hesburger. Seuraavana päivänä olikin jo aika palata takaisin töihin Lindexille. Juhannuksena sain viettää laatuaikaa Maijun ja Tuomaksen kanssa, ja seuraavana päivänä olikin taas työpäivä.
Siinä se kesä aika pitkälti menikin, töissä ja kavereiden ja perheen kanssa. Lisäksi piti järjestellä käytännön asioita Brysseliin muuttoa varten, Irtisanoin mun asunnon ja heinäkuun lopussa vietiin mun tavarat äidin ja Tompan luo. Elokuussa olin myös viimeistä päivää töissä Lindexillä. Elokuun asuin käytännössä Miran luona, välillä Miran yksiössä oli aika tiivis tunnelma, mutta ei se meidän menoa haitannut.
Viimeinen viikko ennen Brysseliin muuttoa oli ehkä kesän paras. Paljon kivaa ohjelmaa ja paljon hyviä tyyppejä. Ensin vietettiin työporukalla mun ja Jennin läksiäisiä, seuraavana päivä oltiin Astan kanssa Aurafesteillä ja sitä seuraavanä päivänä oli Inkun ja Kentsun kesäjuhlat. Viimeisen viikonlopun ennen Brysseliin muuttoa olin Perttelissä äidin, Tompan, Astan ja Eriksonien kanssa.
"Home is where your heart is"
Elokuun lopussa oli taas aika pakata matkalaukut Lexukseen ja suunnata lentokentällä. Tällä kertaa ei lennetty etelän lämpöön, vaan Euroopaan pääkaupunkiin Brysseliin. Toisella kertaa lähteminen oli tavallaan helpompaa ja tavallaan vaikeampaa.
Ensimmäiset viikot Brysselissä paistoi aurinko ja lämpöä oli jopa +30 astetta. Ei siis valittamista. Heti alussa pääsin tutustumaan Brysselin suomalaisiin, joita oli yllättävän paljon. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin viettämään enemmän aikaa kämppisteni kanssa, ja etenkin Amadyn ja Amadyn kavereiden kanssa tuli käytyä paljon ulkona viikonloppuisin. Myöhemmin kuvioihin tuli myös alakerran naapurit, joiden kanssa myös on vietetty paljon aikaa.
Pikkuhiljaa mä totuin elämään suurkaupungissa. Opin kulkemaan julkisilla, opin liikkumaan keskustassa, opin viettämään aikaa erilaisissa paikoissa erilaisten ihmisten kanssa. Samalla opin itsenäisemmäksi.
Lokakuussa lensin viikonlopuksi Müncheniin Tinan luo. Viikonloppu meni nopeasti, ja oli meillä oli tietenkin todella kivaa yhdessä. Päästin jopa viettämään aikaa rannalla, ihan kuin "vanhoina hyvinä aikoina".
Töiden puolesta pääsin syksyn aikana tutustumaan EU-ympäristöön ja toimintatapoihin vähän tarkemmin. Suurin osa työajasta vietettiin toimistolla, mutta päästiin myös osallistumaan erilaisiin tilaisuuksiin ja käytiin muun muassa vierailulla komissiossa. Syksyn aikan Annasta tuli yksi mun parhaista ystävistä Brysselissä. Me ollaan jaettu ilot ja surut yhdessä, ja varmasti pysytään ystävinä myös työharjoittelun päätyttyä.
Joulukuussa lensin viikonloppulomalle Suomeen. Ihan huippu viikonloppu hyvässä seurassa. Oli kiva käydä kotona Suomessa moikkaamassa perhetä ja kavereita, mutta oli myös kiva palata Brysseliin. Seuraavalla viikolla lensin käymään Göteborgissa.
Jouluksi äiti ja Tomppa lensivät Brysseliin. Yhdessä vietettiin ei-niin-perinteinen joulu Brysselissä, ja meillä oli superkiva viikko. Kierrettin Brysselin tärkeimmät nähtävydet ja vietettiin laatuaikaa yhdessä. Joulunpyhinä oli jopa suomalaista jouluruokaakin tarjolla, tosin ei ihan samassa mittakaavassa kuin yleensä jouluisin.
Lisäksi mä pääsin tämän vuoden aikana toteuttamaan kaksi muutakin haavettani: matkustin ensimmäistä kertaa Pariisiin ja Venetsiaan. Niillä reissuilla kaikki ei aina mennyt ihan suunnitellusti, mutta hyviä muistoja jäi näistäkin ajoista.
Aika mahtava vuosi takanapäin siis, vaikka itse sanonkin.
"And then I realized adventures are the best way to learn"
Yksi asia on kuitenkin selvää: mulle vuosi 2016 oli ikimuistoinen, ihmeellinen ja paras. Mä tiesin, että vuodesta 2016 tulee hyvä, mutta tällaisesta vuodesta mä en osannut edes haaveilla.
Miten paljon mä ehdinkään näkemään ja kokemaan vuoden aikana. Vuoden 2016 aikana mä opin paljon itsestäni sekä ympärillä olevasta maailmasta. Sain tutustua mahtaviin ihmisiin ja nähdä upeita paikkoja. Niin paljon unohtumattomia hetkiä mahtui vuoteen 2016.
Uusien tuttavuuksien lisäksi mä olen niin kiitollinen mun perheestä ja ystävistä Suomessa. Tänä vuonna se viimeistään todistettiin, että ne on ja pysyy. Vaikka mua ei paljon olekaan kotona tänä vuonna näkynyt, niin mun perhe ja ystävät on pysyneet mun rinnalla koko tän ajan. Ja ne jotka ei ole olleet mun mukana tänä vuonna, niitä en tule tarvitsemaan myöskään tulevaisuudessa.
"True friendship isn´t about being inseparable, it´s about being separated & nothing changes"
Pelkkää juhlaa koko vuosi ei kuitenkaan ole ollut, vaan mukaan on mahtunut myös vähän surua, haikeutta,stressiä, pelkoa ja koti-ikävää. Hyppy tuntemattomaan on aina pelottavaa, ja sen askeleen mä olen tänä vuonna ottanut kahdesti. Muutto uuteen maahan ilman ihan yksin on iso asia, samaan aikaan se on vähän pelottavaa mutta myös mielenkiintoinen mahdollisuus. Alussa kaikki on epävarmaa, mutta kun jonkin ajan kuluttua huomaa viihtyvänsä, on se kaiken sen arvoista.
Ulkomailla asumisen huono puoli on se, että sen jälkeen et välttämättä enää tiedä missä haluat olla. Kun asuu ulkomailla, joskus iskee koti-ikävä. Välillä vaan haluaisi teleportata itsensä kotiin perheen ja ystävien luo. Siihenkin kuitenkin tottuu, eikä sitä enää usein ajattele. Ja kotiin pääsee aina takaisin, se on lohduttava ajatus. Vielä pahemmalta tuntuu, kun on aika jättää lopulliset hyvästit paikalle, josta ehti tulla sulle koti. Kun on aika sanoa hyvästit ihmisille, joiden kanssa olet viettänyt viimeiset kuukaudet, jotka on olleet sun tukena ja turvana huonoinakin päivinä. Näissä jäähyväisissä pahinta on se lopullisuus. Sä voit tavata niitä ihmisiä vielä, sä voit matkustaa sinne paikkaankin, mutta silti mikään ei tule enää koskaan tuntumaan samanlaiselta.
"You will never be completely at home again, because part of your heart will always be elsewhere. That is the price you pay for the richness of loving and knowing people in more than one place"
--------------------------------
Sinne mulla on vieläkin välillä ikävä. Palmupuut, valkoiset hiekkarannat ja kuuma aurinko. Alicante oli todellakin the place to be. Elämä siellä oli niin erilaista, arki ja rutiinitkin olivat aivan omanlaisiaan. Päivät vietettiin rantsulla. Ehkä ainut kerta elämässä, kun mulla ja mun ystävillä oli oma "spotti" rannalla. Jos tiesit että joku on rantsulla, ei tarvinnut kysyä tarkempaa sijaintia koska meidän porukan löysi aina samasta kohtaa rantaa. Yliopistolla välitunnit käytettiin ulkona aurinkoa ottaen. Tiistaisin art direction -tuntien jälkeen Tina tuli yleensä kysymään, lähdetäänkö illalla Havanaan pelaamaan beerpongia, ja vastaus oli melkeinpä aina kyllä. Keskiviikkoisin ja sunnuntaisin käytiin usein syömässä 100 Montaditoksessa euron päivillä. Melkeinpä aina joku oli valmis lähtemään lasillisille rannalle tai keskustaan.
Mutta eihän Alicante olis ollut mitään ilman niitä ihmisiä siellä. Meidän Alicante chicas oli aivan huippuporukka ja oon iloinen että sain viettää vaihtoni just näiden ihmisten kanssa. Alicante chicas eli Tina, Marine, Sini, Riika ja minä. Tina, jonka Reetta sanoi olevan mun saksalainen sielunsisko, oli aina valmis kaikkiin hullutuksiin mitä yhdessä keksittiin, ja varmaa bileseuraa tiistaista lauantaihin. Marine, jonka sydän on täyttä kultaa ja joka teki töitä ihan hullun lailla mutta silti löysi aikaa ainaa myös meille. Sini, joka oli mun tuki ja turva ensimmäisestä päivästä lähtien. Sinin ansiosta vaihtoon lähteminen tuntui hyvältä alusta asti. Ja Riika, meidän varaäiti Alicantessa, huolehti musta myös silloin kun mä en itse tiennyt että pitäis jostakin asiasta huolehtia. Yhdessä me jaettiin ilot ja surut, ja tehtiin meidän erasmus-vaihdosta ikimuistoinen.
Meidän ydinporukan lisäksi jäin tietenkin kaipaamaan monia muitakin ihmisiä. Ingan kanssa keksittiin milloin mitäkin kivaa tekemistä, otettiin aurinkoa, shoppailtiin ja biletettiin. Casanovan energisyys oli jotain, mikä sai aina hyvälle tuulelle. Mä en ehkä koskaan tuu unohtamaan sitä, miten innoissaan se oli uudesta banaani-uimapuvustaan! Ihan käsittämätöntä, miten paljon yksi pieni ihminen voi levittää ympärilleen iloa ja energiaa. Rosaliinan kanssa käytiin pelaamassa futista silloin tällöin. Liettualainen prinssimme Vito oli aina ilo silmälle, kun sen bongasi rantakadulla super-ruskettuneena fillaroimassa ilman paitaa. Irinan ja Mashan uusimmista tempauksista riitti aina puhuttavaa. Mun kämppiksetkin oli usein ihan mukavia.
Myöskin ne viikot, jotka mä san viettää Alicantessa mun perheen ja Suomi-ystävien kanssa, olivat kultaakin kalliimpia. Kiitos kaikille, jotka jaksoitte nähdä sen vaivan ja tulitte moikkaamaan mua Espanjaan. Kiitos äiti, Asta, Tomppa, Marjo, Jaana, Tuula, Maiju, Reetta ja Mira.
Ja vielä viimeisenä Alicantessa kuvioihin tuli se lentäjä, jonka kanssa mä sain viettää ehkä parhaat viikkoni Alicantessa. Hetkessä siitä tuli ihminen, joka teki lähtemisestä vielä entistä vaikeampaa. Me ymmärrettiin toisiamme, ja kaikki se aika joka vietettiin yhdessä oli ihan mahtavaa.Siinä oli jotain erityistä, ja me molemmat tiedettiin se. Mä en tuu ikinä unohtamaan sitä kun hetkeä kun sanottiin hyvästit. D näytti komealta siinä lentäjän univormussaan. Se lähti lentokentälle ja mä jäin bussipysäkille odottamaan bussia keskustaan. Istuin bussipysäkillä, katsoin sen loittonevaa selkää ja silloin mietin nähdäänköhän me enää koskaan. Ei nähty.
Näytin kesällä Lindexin tytöille valokuvia Alicantesta, ja Sunna sanoi niitä kuvia katsellessaan, että mun silmistä näkee miten onnellinen mä olin. Se on varmaan ihan totta. Mä olin silloin todella onnellinen, ja niissä valokuvissa ei pelkästään mun suu hymyile, vaan mä näytän muutenkin onnelliselta.
"Palm trees. Ocean breeze. Salty air. Sunkissed hair. Endless summer. Take me there"
"It´s hard to forget someone who gave you so much to remember"
Siinä se kesä aika pitkälti menikin, töissä ja kavereiden ja perheen kanssa. Lisäksi piti järjestellä käytännön asioita Brysseliin muuttoa varten, Irtisanoin mun asunnon ja heinäkuun lopussa vietiin mun tavarat äidin ja Tompan luo. Elokuussa olin myös viimeistä päivää töissä Lindexillä. Elokuun asuin käytännössä Miran luona, välillä Miran yksiössä oli aika tiivis tunnelma, mutta ei se meidän menoa haitannut.
Viimeinen viikko ennen Brysseliin muuttoa oli ehkä kesän paras. Paljon kivaa ohjelmaa ja paljon hyviä tyyppejä. Ensin vietettiin työporukalla mun ja Jennin läksiäisiä, seuraavana päivä oltiin Astan kanssa Aurafesteillä ja sitä seuraavanä päivänä oli Inkun ja Kentsun kesäjuhlat. Viimeisen viikonlopun ennen Brysseliin muuttoa olin Perttelissä äidin, Tompan, Astan ja Eriksonien kanssa.
"Home is where your heart is"
Elokuun lopussa oli taas aika pakata matkalaukut Lexukseen ja suunnata lentokentällä. Tällä kertaa ei lennetty etelän lämpöön, vaan Euroopaan pääkaupunkiin Brysseliin. Toisella kertaa lähteminen oli tavallaan helpompaa ja tavallaan vaikeampaa.
Ensimmäiset viikot Brysselissä paistoi aurinko ja lämpöä oli jopa +30 astetta. Ei siis valittamista. Heti alussa pääsin tutustumaan Brysselin suomalaisiin, joita oli yllättävän paljon. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin viettämään enemmän aikaa kämppisteni kanssa, ja etenkin Amadyn ja Amadyn kavereiden kanssa tuli käytyä paljon ulkona viikonloppuisin. Myöhemmin kuvioihin tuli myös alakerran naapurit, joiden kanssa myös on vietetty paljon aikaa.
Pikkuhiljaa mä totuin elämään suurkaupungissa. Opin kulkemaan julkisilla, opin liikkumaan keskustassa, opin viettämään aikaa erilaisissa paikoissa erilaisten ihmisten kanssa. Samalla opin itsenäisemmäksi.
Lokakuussa lensin viikonlopuksi Müncheniin Tinan luo. Viikonloppu meni nopeasti, ja oli meillä oli tietenkin todella kivaa yhdessä. Päästin jopa viettämään aikaa rannalla, ihan kuin "vanhoina hyvinä aikoina".
Töiden puolesta pääsin syksyn aikana tutustumaan EU-ympäristöön ja toimintatapoihin vähän tarkemmin. Suurin osa työajasta vietettiin toimistolla, mutta päästiin myös osallistumaan erilaisiin tilaisuuksiin ja käytiin muun muassa vierailulla komissiossa. Syksyn aikan Annasta tuli yksi mun parhaista ystävistä Brysselissä. Me ollaan jaettu ilot ja surut yhdessä, ja varmasti pysytään ystävinä myös työharjoittelun päätyttyä.
Joulukuussa lensin viikonloppulomalle Suomeen. Ihan huippu viikonloppu hyvässä seurassa. Oli kiva käydä kotona Suomessa moikkaamassa perhetä ja kavereita, mutta oli myös kiva palata Brysseliin. Seuraavalla viikolla lensin käymään Göteborgissa.
Jouluksi äiti ja Tomppa lensivät Brysseliin. Yhdessä vietettiin ei-niin-perinteinen joulu Brysselissä, ja meillä oli superkiva viikko. Kierrettin Brysselin tärkeimmät nähtävydet ja vietettiin laatuaikaa yhdessä. Joulunpyhinä oli jopa suomalaista jouluruokaakin tarjolla, tosin ei ihan samassa mittakaavassa kuin yleensä jouluisin.
Aika mahtava vuosi takanapäin siis, vaikka itse sanonkin.
"And then I realized adventures are the best way to learn"
