Tiistaita edeltävänä yönä en saanut kunnolla nukuttua, olin niin innoissani. Yhtä jännittynyt ja hyvä fiilis kuin lapsena jouluaattoaamuna: vihdoin on se päivä jota on jo melkein kaksi kuukautta odotettu! Koko päivän odottelin että kello tulisi kymmenen illlalla ja pääsisin lähtemään lentokentälle. 40 minuuttia odottelin lentokentän saapuvien lentojen terminaalissa, että näkisin tuttuja kasvoja matkustajien joukossa. Ne olivat hyvin pitkät 40 minuuttia, mutta lopulta odotus palkittiin ja sieltähän ne sitten lopulta saapuivat.
Olin suunnittellut etukäteen kaikenlaista tekemistä meille viikon mittaan, mutta loppujen lopuksi emme kuitenkaan tehneet paljon mitään erityistä vaan lähinnä kiertelimme kaupunkia ja nautimme hyvästä säästä, seurasta ja ruoasta. Kävimme tietenkin rannalla, linnassa, yliopistolla ja mun kotona. Yllättäen shoppailimme myös aika paljon. Asta olis halunnut nähdä kaikki kaupungin suihkulähteet, mutta ihan jokaista en ehtinyt näyttämään :D Sunnuntain vietimme Tabarca-saarella. Sille päivällä sattui erittäin hieno ilmakin ja reissu oli täydellinen lopetus muutenkin hienolle viikolle. Tietenkin harmittaa, ettei J-P ollut mukana, sillä silloin olisi koko perhe ollut koolla.. Mutta.. Se on jo opittu ettei aina saa kaikkea mitä haluaa.
Kuvia Tabarcalta:
![]() |
Suomi-tuliaiset |
Eilen aamulla herättyäni luin ensimmäisenä Astan lähettämän whatsapp-viestin, joka oli aivan ihana ja joka ei ainakaan yhtään helpottanut koti-ikävää. Eilenkin oli vielä koko päivän vähän haikeat fiilikset, nyt osittain myöskin Brysselin iskujen takia. Meidän oli tarkoitus matkustaa Brysseliin kahden viikon päästä, mutta nyt saatetaan vielä muuttaa matkasuunnitelmia.
Tänään ei kuitenkaan koti-ikävä ole enää juurikaan vaivannut. HR:n tentin ja espanjan tunnin jälkeen nimittäin alkoi pääsiäisloma!! Seuraavan kerran menen kouluun vasta 11.4 eli luvassa kunnon irtiotto koulusta ja arjesta. Loppuviikoksi on myös luvattu aurinkoista ja lämmintä säätä, mikä tarkoittaa sitä että loppuviikon taidan rentoutua rannalla. Ja ensi viikolla kutsuu Pariisi! Elämä täällä on aika kivaa.
Viime viikon kuvasaldoa:
![]() |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti