Ensimmäisen kerran mä istuin sen lentokenttäbussin kyydissä sinä iltana kun saavuin Alicanteen. Se matka oli tähä astisista matkoista kaikkein jännittävin sen bussin kyydissä. Silloin kaikki oli uutta ja matka vasta alussa.
Sen jälkeen mä olen matkustanut lentokenttäbussin kyydissä muutaman kerran. Toisen kerran istuin sen bussin kyytiin kun lähdin äitiä, Astaa ja Tomppaa vastaan lentokentälle. Silloin mä olin niin innoissani että hädin tuskin maltoin istua paikoillani. Silloin mä en yhtään tiennyt, mitä seuraava viikko tuo tullessaan, mutta mä tiesin että se tulee olemaan yksi parhaista täällä (ja niinhän se olikin).
Sen jälkeen olen matkustanut lentokentälle kolme kertaa: maaliskuussa aloitimme Eurotripin Alicanten lentökentältä, viime viikolla kävin vastaanottamassa Jaanan ja Marjon, ja tällä viikolla hain Tuulan kentältä.
Viimeiset kerrat lentokenttäbussin kyydissä eivät ole olleet aionastaan jännittäviä vaan myös hieman haikeita. Toukokuussa mä käyn lentokentällä kerran viikossa, aina hakemassa uuden vieraan mun luokseni. Joka kerta kun mä istun bussin kyytiin, on taas vierähtänyt viikko ja se tarkoittaa sitä, että myös mun kotiinlähtö on viikon lähempänä kuin viimeksi bussissa istuessani. Mihin kaikki aika katoaa, sitä ihmettelen. Alle kuuden viikon päästä istun sen bussin kyydissä viimeistä kertaa, ja se on varmasti kaikista elämäni bussimatkoista surullisin ja haikein.
Mutta sitä ennen on mulla edessä vielä ainakin kaksi jännittävää bussimatkaa lentokentälle. Ja niistä mä aion nauttia täysillä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti