Mä halusin muistaa sen päivän, kun lähdin vaihtoon, ja kirjoitinkin ensimmäisestä päivästä aikoinaan ihan oman tekstinsä. Jostain syystä se jäi kuitenkin mun omiin arkistoihin, enkä koskaan julkaissut sitä täällä ennen tätä päivää. Muistan sen päivän vieläkin kuin eilisen, vaikka tuntuukin että siitä on jo ikuisuus.
Maanantaina 18.1 herätyskello soi 9:00. Torkutin kerran ja sen jälkeen nousin ylös. Nukuinpa hyvin, paremmin kuin olin odottanut nukkuvani. No, ehkä lauantai-illan pitkäksi venähtäneillä läksiäisillä ja kahden tunnin yöunilla oli hieman vaikutusta siihen, että tänä yönä nukuin hyvinkin sikeästi.
Herättyäni aloin valmistautumaan 9.30 alkavaan Skype-palaveriin, mutta enhän mä saanut Skypeä toimimaan tietokoneella enkä puhelimellakaan. Voi pahus. No, palaveri saatiin kuitenkin hoidettua puhelimitse, hyvä niin. Mitä seuraavaksi? Vielä viimeisten tavaroiden pakkaaminen sekä matkalaukku ja pian sen jälkeen oltiinkin jo äidin kanssa lähdössä lentokentälle. Matkalla poikettiin vielä koululla, sillä opparia varten lainaamani kirjat piti vielä palauttaa ennen lähtöä.
Automatka Salosta lentokentälle sujui leppoisasti, juteltiin äidin kanssa niitä näitä ja ihasteltiin talvisia maisemia. Lentokentälle päästyämme tuli viesti lentoyhtiöltä, lennon lähtöaika viivästyy tunnilla. Oli siis vielä hyvin aikaa istua kahville äidin kanssa. Kun kahvit oli juotu, oli aika sanoa heipat. Vähän me siinä itkettiinkin, se kai kuuluu asiaan. Äiti sanoi että sen tulee niin kova ikävä mua, ja mä sanoin että pianhan me nähdään taas. Sen jälkeen mä lähdin turvatarkastuksen kautta portille odottamaan lentokoneeseen pääsyä ja äiti lähti ajamaan takaisin Saloon.
Lento viivästyi yhteensä melkein kaksi tuntia. Siinä odotellessani mulla oli vielä aikaa soittaa Miralle ja vaihtaa viimeisimmät kuulumiset. Lentoa odotellessani mua jännitti eniten juuri lentäminen, enhän mä ollut ikinä ennen lentänyt yksin!
Lentomatka sujui ihan hyvin, kuuntelin musiikkia ja pohdin, mitä kaikkea tuleva lukukausi mahtaakaan tuoda tullessaan. Noin kolmen tunnin lentomatkan jälkeen huomasin, että mullahan loppuu pian akku puhelimesta. Samalla tajusin että eihän mulla ole edes hostellin osoitetta missään ylhäällä. Tarkistin sähköpostin ja löysinkin sieltä hostellin osoitteen, ei siis syytä paniikkiin. Seuraavaksi suljin puhelimen ja toivoin, että akku kestää vielä hetken ja saan puhelimen auki kun kone laskeutuu.
Koneessa vieressäni istui mukavan oloinen, vähän iäkkäämpi pariskunta. Kun en enää kuunnellut musiikkia kuulokkeet korvissa, vieressäni istuva nainen aloitti keskustelun kanssani kysymällä olenko menossa lomamatkalle vai mikä on matkani syy. Kerroin heille olevani menossa vaihto-oppilaaksi. Jatkoimme juttelua hetken ajan, ja nainen kertoi heidän vuokranneen asunnon Espanjasta kahdeksi kuukaudeksi. Vau, kaksi kuukautta Espanjassa, kuulostaapa mukavalta, ajattelin. Samalla muistin että itsehän olen jäämässä vielä vähän pidemmäksi aikaa. Tuntuihan sekin ajatus aika kivalta.
Juteltuani tovin vieressäni istuvan pariskunnan kanssa, lentokoneessa takanani istuva tyttö nojasi eteenpäin ja kysyi minulta "anteeksi, oletko menossa vaihtoon Alicanteen?". KYLLÄ. Ja niin oli hänkin, mikä helpotus! Ehkä mun ei tarvitsekaan selviytyä yksin, oli ensimmäinen ajatukseni. Tyttö esittäytyi Siniksi. Juttelimme Sinin kanssa hetken, ja sovimme lähtevämme yhdessä lentokentältä kaupunkiin.
Lennon laskeutuessa Alicanteen oli jo pimeää. Istuin ikkunapaikalla lentokoneessa ja katselin alapuolella näkyvää valomerta. Kaikki näytti kauniilta, vaikka olikin pimeää. Enhän mä silloin vielä käsittänyt, että tämä paikka on mun uusi kotini.
Lentokentältä lähdimme Sinin kanssa yhdessä bussilla kohti Alicanten keskustaa. Alunperin olin ajattelut ottavani taksin lentokentältä hostellille, mutta bussi osoittautui myös hyväksi vaihtoehdoksi. Bussimatka lentokentältä keskustaan ei kestänyt kovinkaan kauan, ehkä 20 minuuttia. Melkein koko tuon matkan istuimme Sinin kanssa hiljaa ja ihastelimme ohikiitäviä maisemia. En malta odottaa että näen tämän kaiken päivän valossa, ajattelin. Jäimme pois bussin kyydistä bussiasemalla, ja Sini lähti kävellen uudelle asunnolleen, joka oli aivan bussiaeman lähellä. Sovittiin, että nähdään seuraavana päivänä, lähdetään yhdessä tutustumaan kaupunkiin.
Minä hyppäsin taksiin joka vei minut hostelille. Taksimatka hostellillle ei ollut pitkä, noin viisi minuuttia, mutta se tuntui pitkältä. Olin jännittynyt, ihan jo senkin takia etten ollut varma, olisiko hostellin vastaanotto enää auki: hostellissa ei ollut 24h vastaanottoa ja nyt olin ilmoittamastani saapumisajasta jo pari tuntia myöhässä, Hostellin ovisummeriin kuitenkin vastattiin ja vastaanoton työntekijä oli vielä paikalla, kaikki oli siis hyvin. Kirjauduin sisään ja samalla vastaanotossa työskentelevä mies kertoi minulle Alicantesta, ja merkkasi karttaan tärkeitä paikkoja. Yhdessä raahasimme mun matkalaukut huoneeseeni kolmanteen kerrokseen.
Ensivaikutelman perusteella huone vaikutti siistiltä ja viihtyisältä, mutta ensimmäiseksi tarkastin koko huoneen torakoiden varalta. Ei näkynyt torakoita, uskalsin siis istahtaa alas ja hengähtää hetken. Vasta siellä yksin istuessani ymmärsin, että nyt ollaan kaukana kotoa, ja vielä viisi kuukautta! Olo oli yksinäinen ja vähän sekava, mutta kuitenkin myös innolla odotin tulevaa. Soitin ensin äitille ja sen jälkeen Miralle, kerroin päässeeni turvallisesti perille.
Päivä oli ollut pitkä ja henkisesti raskas, joten melkein heti hostellille päästyäni olin valmis menemään nukkumaan. Huoneessani oli kylmä, joten kaivoin matkalaukusta pyjaman lisäksi villasukat. Valoja en kuitenkaan uskaltanut sammuttaa yöksi, pelkäsin että pimeässä torakat ryömivät koloistaan. Nukahdin aika pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti