Ensimmäinen työviikko on nyt ohi. Työ vaikuttaa mielenkiintoiselta, etenkin kun saadaan itse jonkin verran myös päättää mitä tehdään ja esimerkiksi mihin seminaareihin halutaan osallistua. Ensimmäinen viikko oli varattu perehdyttämiseen, joten kuluneella viikolla aika suuri osa ajasta kului erilaisia oppaita ja raportteja lukiessa.
Mä en ole tottunut säännölliseen päivätyöhön ja aikaisiin aamuherätyksiin, joten kulunut viikko on ollut aika raskas. Varsinkin, kun iltaisin on töiden jälkeen lähdetty vielä ulos: keskiviikkona meni aika myöhään, me oltiin jossain päin kaupunkia enkä mä osannut sieltä yksin kotiin niin piti odottaa niin kauan että täällä päin kaupunkia asuvat olivat lähdössä. Torstaina lähdettiin Pluxille, jossa harkkarit yms. kokoontuvat aina torstaisin töiden jälkeen juomaan olutta ja verkostoitumaan. Sieltä mä lähdin jo ajoissa kotiin, ja olin niin onnellinen kun olin jo kymmenen jälkeen kotona ja pääsin nukkumaan! Perjantaina töiden jälkeen olin niin väsynyt, että menin päiväunille ja nukuinkin koko illan. Oli kiva herätä 12 aikaan yöllä virkeänä, siinä meni koko viikon unirytmi hieman pilalle...
Muita huomionarvoisia asioita kuluneesta viikosta:
- Tällä viikolla mä olen yllättänyt itseni ja juonut kolmena iltana olutta!! Mulle sanottiin, että täällä kun asuu niin täytyy opetella juomaan olutta, ja perehdytys aloitettiinkin sitten heti. Ja olutta ei kuulemma kuulu juoda pillin kanssa.
- Tällä viikolla on ollut tosi mukavaa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja uusiin paikkoihin. Perjantaina mä sain oman Brysselin kartan, ja mä löysin sieltä jo aika monta paikkaa, missä olen käynyt! Ajattelin alkaa merkkaamaan siihen karttaan paikkoja, joissa olen käynyt, sillä se saattaisi helpottaa mun olemattomia kartanlukutaitoja.
- Tällä viikolla saapui meidän viimeinenkin kämppis, ja nyt on talo täynnä. Vähän aikaa taas kestää totutella tähän kimppa-asumiseen, mutta eiköhän tää tästä..
- Tälläkään viikolla en ole oppinut ostamaan kaupasta oikeeta ruokaa. Töissä olen syönyt lounaaksi patonkeja ja salaatteja, ja iltaisin kotona ainoastaan leipää, kirsikkatomaatteja tai sipsejä. Ensi viikolla sitten taas uusi yritys...
- Tästä viikosta jäi myös mieleen mukavat puistolounaat Annan ja Laurin kanssa. Toivottavasti kesäiset säät jatkuvat vielä!
Loppuun vielä muutamia kuvia :)
Näköala meidän parvekkeelta:
Kuvia meidän asuinalueelta:
Kuvia mun työmatkan varrelta:
"Sinkkupuiston kaari":
Yöllinen Bryssel:
Moments:
Mun huone:
Ooi näyttää sikamakeelt mestalt! �� kyl sä pärjäät siel, puol vuotta menee äkkii <3�� t. Merkku
VastaaPoistaVooooi ihana kuulla susta! Jatka samaan malliin, kaikki sujuu parhain päin,pus! <3 ~Beeda
VastaaPoista