Tänään piti olla treffi-ilta mutta mä päätin jäädä kotiin. Oon iloinen etten lähtenytkään mihinkään, meillä oli taas niin hauskaa Amadyn ja Jessin kanssa. Tänään ne väitteli mm. Facebookin käytöstä, Tinderistä ja uusien ihmisten tapaamisesta ja mä lähinnä kikattelin vieressä kun kuuntelin niiden juttuja. Oon niin onnellinen mun kämppiksistä, niiden kanssa voin olla ihan oma itseni ja me voidaan puhua toisillemme melkeimpä mistä vaan. Ollaan Jessin kanssa sanottu Amadylle, että meidän seurassa se varmaan oppii ymmärtämään vähän paremmin mitä naisten päässä liikkuu (jos sitä ikinä edes on mahdollista ymmärtää)... Siitä, onko se sitten hyvä vai huono juttu, ei kuitenkaan olla ihan varmoja..
Viime viikonloppuna vietettiin paljon aikaa yhdessä kämppisten kanssa, perjantaina illalla pidettiin kotibileet ja silloin täällä olikin yllättävän paljon porukkaa. Oli kiva päästä taas tutustumaan uusiin ihmisiin, ja vihdoin tapasin myös osan alakerran naapureista kunnolla. Lauantaina piti olla koti-ilta mutta illalla yhdeksän jälkeen päätettiin kuitenkin että lähdetään ulos. Pyjama vaihtu bilevaatteisiin ja viinirypäleet olueen, eikä yhtään huono vaihtoehto ollutkaan. Napattiin myös alakerran ranskis mukaan ja meillähän olikin oikein kiva ilta/yö. Lähdettiin porukalla keskustaan ja vihdoin pääsin näkemään Gran Placen yöllä, se oli valaistu tosi kauniisti. Kotona oltiin 4.30, joten sunnuntaista ei paljon mitään mainittavaa tässä kohtaa ole.
Ja viime viikolla mä ostin lentoliput Saksaan!!!! Ens viikonloppuna kutsuu Rosenheim, oon niin innoissani että pääsen Tinan luona käymään. Lennot oli aika kalliit, mutta sinne oli päästävä. Onneksi ehdin ostamaan liput jo viime viikolla, sillä maanantaina mä kartoitin mun rahatilannetta eikä hyvältä näytä! Mä en ollut ollenkaan varautunut siihen, että tänä vuonna saan nostaa ainoastaan viitenä kuukautena opintotukea.. No, ne kuukaudet meni jo eli loppuvuosi eletään sitten vähän tiukemmalla budjetilla kuin mitä olin ajatellut. Ärsyttää noi tulorajat, ja ehkä sitäkin enemmän ärsyttää se, että mihin mä olen tuhlannut kaikki ne rahat, jotka olen tänä vuonna tiennannut, joiden takia en saa opintotukea nostaa?!! Mun tilillä ne ainakaan enää ole.. Life is so unfair sometimes.. Eipä tässä auta muu kuin todeta että ulkomailla asuminen ei ole halpaa, mutta oon kyllä edelleen sitä mieltä että on nää kokemukset ihan joka euron arvoisia! Eli en jää sitä harmittelemaan, rahaa tulee ja menee, ainakin menee..
Rahasta puheen ollen, mä en ole vieläkään ostanut _yhtäkään_vaatetta täällä ollessani! Oon ylpeä itsestäni! Tänään käytiin hakemassa lounasta yhdestä paikasta ja ne laittoi mun lounaan sellaiseen paperikassiin, ja sitä kassia kun kannoin kädessä kun käveltiin takaisin toimistolle, sanoin Annalle et tän lähemmäs shoppailufiilistä en oo päässyt pitkään aikaan :D
Paljon olis kirjoitettavaa mut taidan säästää muut aiheet myöhemmäksi.. Mä yritän kirjoittaa useammin, mua harmittaa miksi kirjoitin Alicantessa niin harvoin.. Esimerkiksi toukokuusta ei yhtään kunnollista blogimerkintää, vaikka mulla oli ihan mahtava kuukausi ja ystäviä kyläilemässä joka viikko??! Täällä mun elämässä ei kyllä tapahdu yhtä paljon mitään kirjoittamisen arvoista, mutta ajatuksia pyörii päässä kuitenkin vähintään saman verran joten kirjoittelen sitten vaikka niistä jos muuta kerrottavaa ei ole. Tulipa tästä muutenkin tosi omituinen postaus, tälläinen nopeasti kirjoitettu fiilispostaus, mutta ehkä nää on just niitä mitä on sitten joskus myöhemmin kaikkein kivoin lukea :)
Viime viikolla Brysselin taivaalla näkyi paljon muumipilviä. Kuva meidän parvekkeelta:
Perjantaina pelattiin Beerpongia. Taidot päässeet kesän aikana ruostumaan, enää kun ei pelatakaan joka tiistai. Mut ens viikolla näen mun beerpong-partnerin pitkästä aikaa, jee!!
Kuvis Grand Placelta:
Terkkuja kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti